Ranskalainen Henri Cartier-Bresson (1908–2004) on yksi eniten valokuvaajasukupolviin vaikuttaneista kuvaajista maailmassa. Kuopiossa sijaitsevan VB-valokuvakeskuksen Early works -näyttely koostuu hänen varhaistuotannostaan. Näyttelyssä on mukana monia Cartier-Bressonin tunnetuimmista kuvista 1930-luvulta, jolloin hän kuvasi mm. Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Meksikossa.
Cartier-Bressonia on kutsuttu kuvajournalismin isäksi. Vuonna 1932 hän sai käsiinsä Leican, mukana kuljetettavan pienen kameran, ja kuvasi siitä lähtien intohimoisesti ympärillään olevaa todellisuutta. Cartier-Bresson halusi tallentaa ohikiitäviä hetkiä vääristelemättömästi, eikä muokannut kuviaan jälkikäteen. Hän odotti kärsivällisesti hetkeä, jolloin todellisuus järjestäytyi kameran etsimessä juuri oikealla tavalla, ja painoi ratkaisevalla hetkellä laukaisinta.
Cartier-Bressonin kuvissa yhdistyy todellisuuden hetkellisyys ja hallittu kuva-alan sommittelu. Hän olikin alunperin kouluttautunut taidemaalariksi. Vaistonvaraisesti hän havaitsi hetken, jolloin tuloksena oli mielenkiintoinen ja merkityksellinen kuva.
Vuonna 1947 Cartier-Bresson oli perustamassa maailman arvovaltaisinta kuvatoimistoa, Magnumia. Magnumin kuvaajien ohjenuorina ovat vielä nykyäänkin inhimillisyys, uteliaisuus, kunnioitus ja halu tulkita todellisuutta visuaalisesti.
VB-valokuvakeskukseen tulevan näyttelyn on koonnut New Yorkin Modernin taiteen museon valokuvaosaston johtaja Peter Galassi vuonna 1987. Myöhemmin näyttely on ollut esillä mm. Hasselblad-keskuksessa Göteborgissa ja Mannheimin Kunsthallessa. Tälläkin hetkellä MoMAssa on esillä laaja retrospektiivinen Cartier-Bressonin kuvien näyttely, jonka on koonnut Galassi. Tarjolla on myös aivan tuore julkaisu.
Suomessa Cartier-Bressonin kuvia on ollut viimeksi esillä Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa vuonna 2000. Tuolloin esillä oli kokonaisuus Eurooppalaisia.
Näyttelyn ovat tuottaneet Magnum Photos ja Henri Cartier-Bresson Foundation.
Henri Cartier-Bresson: Early works VB-valokuvakeskuksessa 4.6.–29.8.2010
Aukioloajat : ma-pe 10-18, la-su 11-16
Pääsymaksu: 5/4 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, 70100 KUOPIO
Lisätietoja: www.vb.kuopio.fi
