Viime vuonna Tallinnassa menestyksekkäästi alkunsa saanut ranskalaisen elokuvan festivaali KULTAISIA RANSKALAISIA —  PRANTSUSE KULD  rantautuu tänä vuonna pienellä elokuvavalikoimalla myös Suomenlahden toiselle puolelle, Helsinkiin. Ranskalaista elokuvaa katsellaan Kino Engelissä 29.–31.10.2014.

Kultuurikuld MTÜ -yhdistyksen ja Ranskan instituutin perustama pienoisfestivaali juhlii joka vuosi yhtä ranskalaisen elokuvan tähteä:  vuoden 2013 fokuksessa oli iki-ihana Juliette Binoche, tällä kertaa teemana on valovoimainen näyttelijä-ohjaaja Fanny Ardant. Kino Engelissä nähdään kolme Ardantin elokuvaa, joista kahta ei ole Suomessa aiemmin esitetty elokuvateattereissa.

Fanny Ardant (s. 1949) on yksi sukupolvensa rakastetuimmista ja menestyneimmistä ranskalaisista näyttelijöistä. François Truffaut’n 1980-luvun alussa ”löytämä” tähti on sittemmin tehnyt monipuolisen kansainvälisen uran. Hänet on nähty lukuisissa mestariohjaajien elokuvissa, kuten Musta hehku (ohj. Alain Resnais 1986), Sabrina (Sydney Pollack 1995) ja Pilvien takana (Wim Wenders ja Michelangelo Antonioni, 1995). Parhaan näyttelijättären César-palkinnon eli ”Ranskan Oscarin” Ardant voitti vuonna 1996 komediasta Pédale douce (Gabriel Aghion).  Suomalaiset katsojat muistavat Ardantin uudemmista töistä ehkä parhaiten mehukkaan roolisuorituksen François Ozonin menestyselokuvasta 8 naista.

2000-luvulla Fanny Ardant on kunnostautunut myös elokuvaohjaajana, jolta on tähän mennessä ilmestynyt kaksi pitkää elokuvaa. Niistä kummatkin nähdään Tallinnassa, Helsingissä vain Ardantin ensimmäinen ohjaustyö Ashes and blood (Cendres et sang, 2009).

Helsingin näytösten ohjelma:

Ke 29.10. klo 18.30
ASHES AND BLOOD (Cendres et sang)
ohj. Fanny Ardant, 2009. 1h45min.

Näyttelijänä tunnetun Fanny Ardantin ensimmäinen ohjaustyö yllätti kaikki. Ranskalaisen keskiluokan kuvaamisen sijaan Ardant valitsi katseensa kohteeksi pseudo-romanialaisen maaseudun, ja sukujen välisen verikostojen ja vihanpidon kierteen. Judith (Ronit Elkabetz) palaa synnyinseuduilleen lastensa kanssa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, oltuaan maanpaossa miehensä murhan jälkeen. Kun serkun hääpäivä lähestyy, tunteet kuumenevat ja vanhat kaunat nousevat pintaan. Ardantin visuaalisesti upeassa, herkullisen oudossa teoksessa hevoset kirmaavat niityllä, veitset pidetään käden ulottuvilla, ja kunnia on kaikkein tärkein käsite.

To 30.10. klo 18.30
ROMAN DE GARE
ohj. Claude Lelouch, 2007. 1h43min.

 Claude Leluchin taidokkaassa trillerissä pelataan vaarallista peliä oikeilla ja väärillä identiteeteillä. Menestyskirjailija Judith Ralitzer (Fanny Ardant) etsii henkilöitä uutta romaaniansa varten. Kampaaja Huguette (Audrey Dana) on jätetty tienposkeen, josta hänet poimii autoonsa mysteerinen mies (Dominique Pinon). Sarjamurhaaja karkaa mielisairaalasta. Ja missä on Judithin haamukirjoittaja? Tahdin kiihtyessä katsojan tehtävä on arvailla kuka puhuu totta, ja kuka ei.

 Elokuva on saanut nimensä kioskikirjallisuutta merkitsevästä termistä ”roman de gare”. Nimi on nokkela viittaus dekkareilta ja vakoiluromaaneilta perittyyn tyylilajiin, jossa hurjat ja salaperäiset käänteet seuraavat toisiaan.

Pe 31.10. klo 18.30
BRIGHT DAYS AHEAD (Les Beaux jours)
ohj. Marion Vernoux, 2013. 1h35min.

 Kuusikymppinen, onnellisesti naimisissa oleva Caroline (Fanny Ardant) jää eläkkeelle hammaslääkärin ammatistaan. Carolinen aikuiset lapset ilmoittavat tämän harrastuskursseille paikallisessa seniorikeskuksessa, koska pelkäävät hänen ikävystyvän. Elämään alkaakin ilmestyä uutta väriä, kun Caroline tapaa reippaasti nuoremman tietotekniikanopettajan, Julienin. Pari aloittaa salasuhteen, joka tuo iloa ja sähköä kummankin arkeen. Mutta miten sovittaa yhteen vanha ja uusi elämä, turvallinen rakkaus aviomiehen kanssa ja uusi intohimo?

Marion Vernaux’n kauniin, valoisan elokuvan helmi on Fanny Ardantin ylistetty roolisuoritus. Myös Patrick Chesnais (Philippe-aviomies) ja Laurent Lafitte (Julien) kunnostautuvat sävykkäissä rooleissaan.

“Ardant gives a performance you just want to bask in, glowing with desire and desirability while avoiding cougarish mother-figure clichés.”
Robbie Collin / The Telegraph 19.6.2014

Liput 5€, varaukset/myynti Kino Engelistä 24.10. alkaen.
Elokuvat on tekstitetty englanniksi.

 Lisätietoja päivitetään Facebook-tapahtumaan: https://www.facebook.com/events/390365937782125/?fref=ts

 

PrantsuseKuld_FB_event_FIN (2)