Helsingin kansainvälisten Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalien ohjelman on vihdoin julkaistu! Suurin Suomessa järjestettävä elokuvajuhla järjestetään 14.-24.9.2017 ja tarjoaa jälleen 180 näytöstä ja seminaaria ympäri Helsinkiä. Festivaalit ovat joka vuosi yhtä suosittuja, viime vuonna kävijöitä oli hurjat 59 000. Tänä vuonna festivaalit juhlistavat 30-vuotista taivaltaan ja tuovat jälleen esille myös upeita ranskalaisia elokuvia. Tutustu ohjelmaan alla.

BPM (Beats Per Minute)

Ohjaaja: Robin Campillo

1990-luvun alussa, kun AIDSiin menehtyneitä oli yhä enemmän, HIV-positiivisten aktivistien ACT UP – Paris -liike kasvatti rajusti kampanjointia välinpitämättömyyttä vastaan. BPM voitti Kultainen Palmu -palkinnon Cannes’n elokuvafestivaaleilla 2016.

L’amant double

Ohjaaja: François Ozon

Chloé on herkkä nuori nainen, joka rakastuu terapeuttiinsa Pauliin. He muuttavat nopeasti yhteen, mutta Chloélle selviää, että rakastettunsa on piilotellut osan henkilöllisyydestään.

Lumière !

Ohjaaja: Thierry Frémaux

Vuonna 1895 Lumièren veljekset keksivät kinematografin eli liikuteltavan elokuvakameran ja olivat ensimmäisiä elokuvaohjaajia. Dokumentti esittää valikoiman restauroituja elokuvia, joissa suunnataan 1900-luvun Ranskaan ja tutustuaan veljesten elokuvatekniikoihin.

Mr & Mrs Adelman

Ohjaaja: Nicolas Bedos

Eletään vuotta 1971, kun fiksu Sarah pokaa leuhkan Victorin ja päättää, että miehestä tulee hänen elämäntehtävänsä. Victor on wannabe-kirjailija ja Sarah kirjallisuudenopiskelija, joka terävillä kommenteillaan auttaa Victorin menestykseen.

Pohjolan Enkeli

Ohjaaja: Jean-Michel Roux

Pohjolan enkeli on ranskalaisohjaaja Jean-Michel Roux’n dokumenttielokuva, jossa erilaiset ihmiset saamelaisista liikemiehiin kertovat suhteestaan Haavoittuneeseen enkeliin. Tulkinnat vaihtelevat sen mukaan, keneltä kysytään. Kaikkia se kuitenkin koskettaa yhä uudelleen. Pohjolan enkeli haastaa pohtimaan suomalaisuutta ja sitä, minkälaiset asiat puhuttelevat suomalaisia sukupolvesta toiseen. Elokuva on osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa, ja se saa ensi-iltansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

PROGRAMME COMPLET DES PROJECTIONS DES FILMS FRANÇAIS

150 Milligrams (La fille de Brest) 17.9.17 15:45 Kinopalatsi 2

150 Milligrams (La fille de Brest) 20.9.17 16:00 Korjaamo Kino Elokuvasali

150 Milligrams (La fille de Brest) 23.9.17 12:00 Korjaamo Kino Elokuvasali

150 Milligrams (La fille de Brest) 16.9.17 21:00 Korjaamo Kino Kulmasali

9 Fingers (9 Doigts) 20.9.17 21:00

9 Fingers (9 Doigts) 19.9.17 18:30

9 Fingers (9 Doigts) 22.9.17 15:45

Alive in France 20.9.17 12:15 Kinopalatsi 9

Alive in France 16.9.17 16:00 Kino Engel 1

Alive in France 17.9.17 21:15 Kino Engel 2

Amnesia 18.9.17 16:00 Orion

Amnesia 16.9.17 21:15 Korjaamo Kino Elokuvasali

Ava 18.9.17 13:45 Kinopalatsi 7

Ava 22.9.17 16:00 Korjaamo Kino Kulmasali

Ava 15.9.17 18:15 Andorra

BPM (120 Battements par Minute) 17.9.17 15:45 Savoy-teatteri

Daguerrotype (Le Secret de la chambre noire) 15.9.17 16:00 Kinopalatsi 9

Daguerrotype (Le Secret de la chambre noire) 18.9.17 18:30 Korjaamo Kino Elokuvasali

Daguerrotype (Le Secret de la chambre noire) 19.9.17 15:45 Andorra

Endangered Species (Espèces Menacées) 21.9.17 16:15 Kinopalatsi 1

Endangered Species (Espèces Menacées) 16.9.17 20:45 Kinopalatsi 2

Endangered Species (Espèces Menacées) 15.9.17 21:00 Kinopalatsi 8

Fantastic Planet (La Planète Sauvage) 17.9.17 14:00 Orion

Fantastic Planet (La Planète Sauvage) 19.9.17 16:00 Orion

Fantastic Planet  (La Planète Sauvage)23.9.17 21:00 Orion

Ismael’s Ghosts (Les fantômes d’Ismaël) 16.9.17 16:15 Kinopalatsi 1

Ismael’s Ghosts (Les fantômes d’Ismaël) 21.9.17 18:30 Kinopalatsi 7

Ismael’s Ghosts (Les fantômes d’Ismaël) 19.9.17 21:15 Kinopalatsi 9

Kasvot, kylät (Visages, Villages) 23.9.17 16:15 Andorra

L’amant double 21.9.17 21:00 Savoy-teatteri

L’amant double 15.9.17 15:45 Kinopalatsi 2

L’amant double 18.9.17 20:45 Kinopalatsi 2

Lumière! 22.9.17 18:30 Savoy-teatteri

Lumière! 23.9.17 21:00 Kesäkino Engel

Montparnasse Bienvenüe (Jeune Femme) 19.9.17 16:00 Kinopalatsi 7

Montparnasse Bienvenüe (Jeune Femme) 24.9.17 11:45 Kinopalatsi 7

Montparnasse Bienvenüe (Jeune Femme) 17.9.17 16:15 Korjaamo Kino Elokuvasali

Mr. & Mrs. Adelman 17.9.17 18:30 Kinopalatsi 6

Mr. & Mrs. Adelman 21.9.17 16:00 Kinopalatsi 8

Mr. & Mrs. Adelman 15.9.17 18:30 Korjaamo Kino Kulmasali

Personal Shopper 16.9.17 13:30 Kinopalatsi 2

Personal Shopper 19.9.17 16:00 Kinopalatsi 8

Personal Shopper 22.9.17 21:00 Kinopalatsi 8

Pohjolan enkeli 21.9.17 18:15 Kinopalatsi 2

Raw 17.9.17 21:00 Savoy-teatteri

Raw 22.9.17 14:00 Kinopalatsi 7

Raw 18.9.17 21:15 Kinopalatsi 8

Redoubtable (Le Redoutable) 20.9.17 21:00 Savoy-teatteri

Redoubtable (Le Redoutable) 19.9.17 16:15 Kinopalatsi 1

Redoubtable (Le Redoutable) 16.9.17 16:00 Korjaamo Kino Kulmasali

Swagger 15.9.17 21:15 Kinopalatsi 10

Swagger 17.9.17 14:15 Kinopalatsi 10

Swagger 18.9.17 21:15 Kinopalatsi 10

The Paris Opera (L’Opéra) 19.9.17 20:45 Kinopalatsi 2

The Paris Opera (L’Opéra) 21.9.17 18:30 Korjaamo Kino Kulmasali

The Venerable W. (Le Vénérable W) 21.9.17 21:00 Kinopalatsi 7

The Venerable W. (Le Vénérable W) 18.9.17 18:30 Orion

The Workshop (L’Atelier) 18.9.17 18:30 Kinopalatsi 7

The Workshop (L’Atelier) 23.9.17 16:00 Kinopalatsi 8

The Workshop (L’Atelier) 17.9.17 18:45 Kinopalatsi 9

This Is Our Land (Chez Nous) 15.9.17 18:45 Kinopalatsi 10

This Is Our Land (Chez Nous) 17.9.17 21:15 Kinopalatsi 10

This Is Our Land (Chez Nous) 18.9.17 16:15 Kinopalatsi 10

Un beau soleil intérieur 24.9.17 16:00 Savoy-teatteri

Zombillenium 17.9.17 20:45 Kinopalatsi 2

Zombillenium 18.9.17 18:15 Kinopalatsi 2

Zombillenium 16.9.17 18:30 Kinopalatsi 8

Viinitilamme Ranskassa (Ce Qui Nous Lie) 18.9.17 20:30 Riviera

Viinitilamme Ranskassa  (Ce Qui Nous Lie)22.9.17 21:00 Kesäkino Engel