12.11.-21.12.2018
Näyttelyn avajaiset pidetään 12.11.2018 klo 17.30
Varaathan paikkasi tästä

”Joulukuussa 2012 löysin 30 postikorttia vuosikymmenien takaa. Ne olivat Oscarin, minun isoisoenoni kirjoittamia. Hän oli lähettänyt kortit rintamalta ensimmäisen maailmansodan aikana siskolleen ja äidlleen eli isoisoäidilleni. Korteissa hän kirjoittaa tylsyydestään, huolistaan, elämästään juoksuhaudoissa. Aivan perussotilaan arjesta, tavallisista asioista epätavallisessa tilanteessa” kertoo Clément Beraud.

Oscar näyttely koostuu 20:stä taiteilija Clément Beraudin omasta perhearkistostaan löytämistään postikorteista sekä hänen ottamistaan valokuvista, jotka esittävät sotatantereita nykyasussa.

Oscar oli 19-vuotias, kun kutsu kävi rintamalle. Lähtiessään hän kirjoittaa siskolleen ”minä en murehdi, älä siis sinäkään”. Hän taisteli verisissä Artoisin, Sommen  ja Verdunin taisteluissa miljoonien muita sotilaiden tapaan.

Ranskassa ensimmäinen maailmansodan aikana 1 392 000 sotilaista kaatui, (1/5 alle 50-vuotiaista miehistä), 5,5 milj. haavoittui, 1 117 000 invalidisoitui sekä 600 000 naista jäi sotaleskeksi ja 986 000 lasta jäi orvoksi.

Kun Oscar palasi juoksuhaudoista kotiin, hänelle oli jäänyt muistoksi sodasta ”vain” haava pääkalloon, arpi käteen, yhden sormen puuttuuminen ja traumatisoitunut sielu. Koskaan hän ei puhunut kotona sodan tapahtumista.

Näyttelymuistuttaa ensimmäisen maailmansodan 100-vuotisjuhlavuotena siitä, kuinka pohjoisen Ranskan pelloilla ja muualla maailmassa nuoruus taisteli elämästä ja kuolemasta.

 

Clément Beraud (1988) on ranskalainen valokuvaaja ja videotaiteilija. Hän työskentelee Helsingissä ja Pariisissa. Hän sai European Bachelor of Photography -tutkinnon vuonna 2011 ja on toiminut yksityisenä taiteilijana siitä lähtien.
Hänen teoksensa käsittelevät ihmisen ja luonnon vuorovaikusta ja ihmisen käytöksen mekaanistumista. Vuonna 2017 hän perusti Äkkisyvä-taideprojektin taiteilja Minna Nurmen kanssa.
Nykyään hän kirjoittaa myös lyhyihin elokuviin erikoistuneelle Format Court –lehdelle.

Kuva: © Clément Beraud, Oscar -näyttelystä