3.9.-8.11.2019 – Kino Regina

Monialainen taiteilija, aikansa mediapersoona Jean Cocteau (1889-1963) piti itseään runoilijana. Kuolema, peilit ja tähdet toimivat hänen taiteellisen reviirinsä kulmakivinä teatterissa, elokuvassa, kirjallisuudessa ja kuvataiteessa. Jean Cocteau ja luottonäyttelijänsä Jean Marais kuuluvat ranskalaisen elokuvan legendaarisimpiin pariskuntiin. Hän osallistui surrealistien toimintaan, mutta kulki aina omaa itsenäistä polkuaan.

Lisätiedot ja liput: http://kinoregina.fi/teemat/jean-cocteau/


HIRVEÄT VANHEMMAT (1948)

Les Parents terribles

Cocteau kirjoitti kevyen boulevard-näytelmän vuonna 1938. Se aiheutti skandaalin, ja kiellettiin miehityksen aikana moraalittomana perhekuvauksena. Kymmenen vuotta myöhemmin Cocteau halusi taltioida loistavien näyttelijöidensä työn ja herätti jälleen pahennusta, koska kuvasi teatteria valkokankaalle keskellä neorealismin kukoistusta.


KAKSOISKOTKA (1947)

L’aigle à deux têtes/Dubbelörnen

Kuningas Ludvig II:sta inspiraationsa saanut Kaksipäinen kotka oli ensin Cocteaun teatterille kirjoittama ja ohjaama näytelmä. Kuningattaren esikuvaksi hän valitsi Itävallan keisarinnan Sissin, jonka naivia ylpeyttä, hienovaraisuutta, paloa, rohkeutta, tyylikkyyttä ja kohtalokkuutta hän pyrki siirtämään henkilöhahmoonsa.


KAUNOTAR JA HIRVIÖ (1946)

La Belle et la bête/Flickan och odjuret

Sodan ja parin teatterintäyteisen vuoden jälkeen Cocteau sovitti valkokankaalle ankaran realismin aikana mytologiaa pursuavan sadun kaunottaresta ja hirviöstä. Hirviötä näyttelee hänen luottonäyttelijänsä Jean Marais, Henri Alekan kuvaa herkällä kamerallaan autenttisissa paikoissa. Vastoin odotuksia elokuva saavutti heti suuren suosion.


ORFEUKSEN TESTAMENTTI (1960)

Orfeus testamente/Le testament d’Orphée

Cocteaun ensimmäisen elokuvan, Runoilijan kuoleman, elementit palaavat hänen viimeiseensä, Orfeuksen testamenttiin, jossa hän näyttelee itse pääosan. Elämä ja kuolema, nykyhetki ja tulevaisuus, hirviöt ja mielikuvitus, ahdistus ja harhakuvat muodostavat Cocteaun omaelämäkerran, runoilijan testamentin.


ORFEUS (1949)

Orphée

Cocteau tuo myyttisen Orfeuksen tähän päivään.  Kuolemaa symboloiva Maria Casarès saa käskynsä vastarintaliikkeen sodanaikaisen Lontoon radioäänellä, hänen neuvonantajansa ajavat moottoripyörillä, ja enkeli sai nimensä hissiyhtiön mukaan.


RUNOILIJAN VERI + LA VILLA SANTO-SOSPIR (1930 + 1952)

Le sang d’un poète

Varakreivi Charles de Noailles tilasi surrealismin aikaan elokuvan Luis Buñuelilta (Kulta-aika) ja animaation Cocteaulta. Vaatimuksista piittaamatta Cocteau loi unenomaisen ja henkilökohtaisen elokuvan luomisen tuskasta ja runoilijan kärsimyksistä, johon hän jo ankkuroi teemansa ja symbolinsa: kuoleman, peilit ja tähdet. Jean Cocteau toteutti myös Francine Weisweillerin pyynnöstä tämän Ranskan Rivieralla sijaitsevan huvilan seinämaalaukset. Dokumentti La Villa Santo-Sospirkuvaa työn tuloksia, joita Cocteau itse kommentoi.