Vuoden 2025 Frankofonia-kuukauden aikana saimme tutustua Pohjois-Ranskassa sijaitsevan Jean-Baptiste Corot’n ammattikoulussa opiskelevien, eri maista tulleiden nuorten koskettaviin tarinoihin. Ranskan kielen ja ammatin opiskelemisen kautta nämä nuoret rakentavat uutta elämäänsä Ranskan Beauvais’ssa.
Tänä vuonna ääneen pääsee uusi opiskelijasukupolvi. Valontäyteinen matka -näyttelyn toinen osa Ranskan instituutilla 27.3.-12.4. esittelee uusia kasvoja ja ääniä, uusia kuljettuja matkoja. Näyttelyn jokainen kuva, video ja teksti kertoo voimakasta tarinaa resilienssistä, kasvamisesta ja onnistumisista.
Uusien opiskelijoiden lisäksi tämän vuoden näyttely ankkuroituu myös vahvasti opiskelijoille merkityksellisiin paikkoihin; näihin lukeutuvat yhtä hyvin Beauvais’n pikkukaupunki, opiskelijoiden uusi koti, kuten myös kotimaan ja Ranskan välillä kuljetut paikat. Paikkojen merkityksellisyys näkyy näyttelyä täydentävän, runollisen Beauvais’n matkaoppaan muodossa sekä kuvina paikoista, jotka ovat erityisen merkityksellisiä näyttelyssä kuvatuille opiskelijoille.
Näyttely on nähtävillä ranskaksi ja englanniksi kirjastomme aukioloaikoina:
ti-ke klo 11-19
to klo 11–15
pe 10-16
la klo 10-14
Huomioithan, että näyttely siirretään tarpeen mukaan sivuun Ranskan instituutilla järjestettävien yleisötapahtumien ajaksi. Näyttely pyritään laittamaan takaisin näkyville viimeistään puolilitapäivin tapahtuman jälkeisenä päivänä. Varmistuaksesi näyttelyn saatavuudesta suosittelemme tutustumaan tapahtumakalenteriimme.
![]() |
![]() Embassy of Uruguay |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() Embassy of Belgium in Finland |
![]() |
![]() |








